keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kirkkaat valosarjat nyt ennakkovarattavissa!

UUTTA VUOKRAAMOSSA! 

Nyt vuokraamosta ennakkovarattavissa kirkaslamppuiset LED-koristevalosarjat! Lamput kirkkaat hehkulampputyyliset valot, kestävää muovia. Ulko- ja sisäkäyttöön. Pituus 9 m, + 3 m:n liitäntäjohto. Sarjassa 10 lamppua. Kartoitan tarvittavaa määrää, joten käy tekemässä vuokraamon kautta varaus tarvitsemallesi päivälle! 

Vuokraamossa ollut mattalamppuinen LED koristevalosarja on ollut supersuosittu, ja kysyntää kirkaslamppuiselle kanssasisarelle on ilmennyt. Huhuiluun on vastattu, ja itsekin kyllä rakastuin tähän sarjaan ehkä enemmän kuin tuohon mattapintaiseen, molemmat ovat kyllä tehokkaasti ainakin mun suosiossa. Mitäs te tykkäätte?




Tee tilauksesi nyt! Hankin lamppuja kysynnän mukaan, tieto saatavista valosarjoista maaliskuun loppuun mennessä. VARAA OMASI TÄSTÄ!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Häämessuviikonloppu - Save the Date!

Heipähei! Se olisikin Save the Date -viikonloppu edessä! En ole vielä päättänyt lähtisinkö kuitenkin vierailemaan ja moikkaamaan kollegoita, mutta tämä oma ero nyt kuitenkin jarrutti meikäläisen lähtemistä näytteilleasettajaksi. Toisaalta todella sääli, koska nää on ihan ainutlaatuiset messut Suomessa, ja teemana käytännössä munkin yrityksen liikeidea: kierrätys! En tiedä millä voimilla Hanna nämä tänäkin vuonna on pystyyn laittanut, ihan uskomaton mimmi! Save the Date - hyvän mielen häämessut järjestetään nyt toista kertaa, ensimmäiset oli munkin ensimmäiset. Ensi vuoden messuilla mäkin olen sitten taas ihan messissä!


Löytyykös sieltä ruudun toiselta puolelta messuille lähteviä? 

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hääkengät ja kenkärakkaus

Mä olen aina ollut kenkäihminen. RA-KAS-TAN kenkiä, ja mulla on aika tiukkojakin vaatimuksia kenkien suhteen. Ok, kaikki tietää että kenkien pitää näyttää hyvältä, mutta se istuvuus. En ole eläessäni tilannut kenkiä netistä. Yksi suurimmista haaveistani on Louboutinit, mutten niitäkään ole päässyt sovittamaan ja netistä en tasan tilaa mitään. Kamalaa edes ajatella, koska mun lättäjalan kohdalla netistä tilaaminen tietäisi lähes poikkeuksetta myös palauttamista. Mä olen töissä Kookengässä, ja tänä syksynä varsinkin on huomannut miten monien tosi hyvien merkkien lestit on muuttunut jotenkin niin pieniksi, ettei nekään ole enää sopivia. Todella ärsyttävää, kun tällaiselle leveälestisemmälle jalalle on muutenkin niin vähän kenkiä! 

Louboutinit on tosiaan ollut mun unelmakengät ehkä enemmän arkikäyttöönkin. Mä rakastan korkkareita, ja sitten kun tarvisi jotkut hyvät matalat kävelykengät niin ainoa kaapista löytyvä vaihtoehto on lenkkarit. Kun ei löydy niin ei löydy! Korkkareiden kerääminenkin on ollut ihan jäätävä duuni, ja vuosien työn takana. Nyt alkaa olemaan jo ihan hyvät vaihtoehdot niin arkeen kuin juhlaan, ja päässä alkaa pyöriä lähinnä näitä vähän arvokkaampia vaihtoehtoja. 



Tähän väliin mun täytyy ehkä läväyttää, että meille ei ole tulossa enää häitä. Hääpäätöstä seurasi lähes välitön ahdistus jota yritin purkaa hääsuunnitteluun - aika loogista eikö? Häiden sijaan meitä odottaa muutto eri osoitteisiin. Erotaan sovussa, kaikki on puhuttu läpi. Mä menen vain kerran naimisiin, ja tää ei tuntunut nyt ihan just siltä keissiltä. Sori kaikki häämaailman tutut - tässä syy miksen halunnut päättää yhtään mitään. :D 

Mutta hei, firma jatkuu, elämä jatkuu, hääblogi jatkuu! Katsotaan nyt missä määrin, varmaan enemmänkin jatkossa hääblogilistauksen ylläpitona, sekin tuli vihdoin päivitettyä! Käy ihmeessä linkkaamassa omasi tuonne kommentteihin, niin saadaan kaikille lisää luettavaa! Tännekin siis jossain määrin jatkan kirjoittelua, mutta ihan just nyt ei kiinnosta omien häiden suunnittelu ja paneudun mielelläni ihan kaikkeen muuhun. Mun arkijuttuja pääsee lukemaan mun VÄRIKÄSTÄ -blogista, joka päivittyy huomattavasti ahkerammin. 

Eniveis, mun hääkengät tulee ehdottomasti myös olemaan Louboutinit, sen näkee sitten mitkä niistä. Löytyykö muita kenkärakastajia? ;) 

torstai 24. syyskuuta 2015

Häävideo: Korina ja Roope

Mä oon ihan hullaantunut häävideoihin! Nyt tässä muutaman viikon sisään oot katsonut useamman pätkän, ja ai että mitkä fiilikset! Tässä yksi, ja mun sydämen sulatti tuo kimppu! 


Video bongattu Korinan blogista! <3

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Morsianmiitti vol 2 @ STD!

Tuolla facebookin ihmeellisessä maailmassa kun tutustuu kaiken maailman morsmaikkuihin, jotka on kiinnostuneita samasta aiheesta kuin sinä, niin välillä tulee mieleen, että jos niitä vaikka joskus näkisi ihan livenä! Keväällä järjestimme How to be a Bridezilla -blogin Niinan kanssa Morsianmiitti vol ykkösen Lahden Seurahuoneella, ja nyt Save the Date häämessuille ajattelin väsäillä seuraavan miitin. Sinne kuitenkin suunnistaa jo messujenkin perässä monet ulkopaikkakuntalaiset, joten mikä olisikaan parempi tilaisuus! 


Messut järjestetään tänä vuonna 10.-11.10. Koskenrannassa. Paikka on uusi minulle (mikä Helsingissä ei olisi..) joten varmaan taas paikanpäällä pääsee soveltamaan huolella, mutta multakin nähdään siellä parit somistukset toteutettuna. Itse vähän niinkuin olen ja en ole siellä, sillä ajattelin kierrellä ja katsella ihan omiinkin tarpeisiin. Firma edustaa siis somistuksillaan, ja varmaan joku arvonta on varmasti tulossa. :) 

"Save The Date- häämessut ovat Suomen ensimmäinen kierrätykseen, vintageen ja kotimaiseen suunnitteluun keskittynyt häämessutapahtuma."

Mulle nämä messut on erittäin lähellä sydäntä ensinnäkin siksi, että ne olivat ekat häämessut johon osallistuin, mutta mutta myös kierrätyshenkisyytensä vuoksi. Mun koko yritykseni perimmäinen kantava voima on kierrätys ja sen tukeminen. Lisäksi messut ovat todella hyvään aikaan, kun itsekin olen ollut tässä kesällä häissä ja omat tulossa, niin pääsee suoraan suunnitelun makuun! Ei tarvitse odottaa kevään häämessuja kun suosituimpien palveluntarjoajien kesäviikonloput on jo varattu. Omaankin varauskalenteriin ensi kesälle alkaa jo tipahtelemaan tilauksia.


Liput messuille kannattaa ehdottomasti ostaa ennakkoon! Kahden hengen lippu ennakkoon maksaa 15€ ja ovelta 10€/kpl, joten ei muuta kun suunta Tikettiin! Näytteilleasettajat pääsee tsekkaamaan täältä.

Palaan tuon miitin yksityiskohtiin myöhemmin, kun hommat selkiytyy. Kalenteri on vielä tämän viikon niin täynnä, etten tiedä mitä tekisin ensimmäisenä. Morsianmiitti on lauantaina 10.10. klo 14 paikassa X, toivottavasti nähdään siellä! ;)

maanantai 24. elokuuta 2015

Kukkia kampaukseen á la Meeri

Mitä mun vanhettuneet silmäni näkevätkään!! KUKKIA! <3 Tämähän menisi ihan täydellisestä hääkampauksesta, olen ehkä rakastunut. Mä ehdottomasti haluan kampaukseen kukkia hääpäivänä, ja olen kyllä näitä toisen puolen ihmisiä tässäkin asiassa. Tuollainen niskanuttura-kukkahärpäke on erittäin jees, täytyy ehkä kaivautua pinterestiin tämänkin aiheen kanssa. 



Kuva lainattu Meerin blogista I'd rather hair you now, käy bongaamassa kampaajan vinkit kukkiin kampauksissa!

ps. 46 000 x kiitos! 

lauantai 8. elokuuta 2015

LED Koristevalosarjat somistevuokraamosta - FAQ

Heippahei! 

Led-valosarjojen käyttö on lisääntynyt ihan huikeasti viime kesästä, joka oli yritykselläni ensimmäinen vuokraamoineen. Ajattelin tässä postauksessa hieman valaista niin valoja kuin niiden toimitusta - ja siinä samalla matkahuoltotoimitusta ylipäätään!

Valot ovat aivan älyttömän kätevät: liitäntäjohto on tarpeeksi pitkä, jotta valot saa kattoon asti kiinni, valoissa on koukut valmiina, ja toinen pää on päättyvä, jottei molempien päiden johtoja tarvi alkaa taiteilemaan. Sen lisäksi tottakai, että ne ovat aivan mielettömän kauniit käytössä! Valo on lämmin ja pallo halkaisijaltaan noin 5 cm. Johto on musta kokonaisuudessaan, ja sen päässä on muuntaja. Valosarjat sopivat sisä- ja ulkokäyttöön, eivätkä ne kuumene käytössä.


Valosarjat kulkevat myös ympäri Suomen Matkahuollon kautta. Valojen kuljetus maksaa 18-30€ niiden määrästä riippuen. Hinta sisältää palautuksen. Palautuksen Matkahuoltoon voi tehdä asiakaspalautuksella, mikäli laskussa ollut koodi ei satu olemaan tallessa tai mukana. Pyrin laittamaan valot Matkahuoltoon niin, että ne ovat asiakkaalla perillä viimeistään juhlaa edeltävänä torstaina. Mitään Matkahuollon paketteja ei ole vielä kertaakaan eksynyt matkalla, ja toimitus lähetyksestä on saapunut perille määränpäähän viimeistään vuorokauden sisään. En voi muuta kuin kehua Matkahuollon toimintaa ja toimitusaikoja. 

Sitten on taas tämä Matkahuollon kääntöpuoli. Lasiastioita en valitettavasti voi toimittaa matkahuollossa, sillä niitä on hajonnut niin paljon kuljetuksissa. Astiat on pakattava ehdottoman huolellisesti, ja liian väljästi pakattu lasti pääsee heilumaan kuljetuksessa ja särkyy. Minun on mahdotonta selvittää onko asiakas pakannut tuotteet huonosti, vai onko Matkahuolto käsitellyt kuljetusta huonosti. Tovin näitä selviteltyäni päädyin lopettamaan lasituotteiden matkahuoltotoimitukset, jotta jokainen välttyy turhilta kustannuksilta. 

Valosarjat löytyvät vuokraamosta täältä.



Tuleeko mieleen jotain muuta kysyttävää valoista? 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kaaso-nuttura

Kaasoiluviikonloppu häämöttää, ja olenkin sen sata kertaa miettinyt miten ihmeessä meikäläisen tukka mahtaisi olla tuona päivänä. Aika morsiamen huolia loppupelissä, mutta kyllähän kaasonakin saa vähän stressata? Viimeksi kaasoillessa tukanlaitto oli omalla vastuulla, joten ohjelmanumerona oli ainoastaan hiusten kihartaminen. Nyt minulla on kuitenkin aivan erilainen puku, ja kampaaja laittaa hiukseni, joten voin todellakin stressata tätä asiaa ihan uusissa svääreissä. :D 

Olenkin näitä nutturoita kasaillut postaukseen jo aiemmin, mutta nyt ollaan aivan eri ulapalla, nimittäin ihan oikeasti meikäläisen päässä. Tiedän, ettei mulle sovi kovin korkeat kampaukset, ja tahdon ehdottomasti jotain jätettäväksi kehystämään kasvoja. Jotain rentoa, kiharaa, huoletonta, ei lettejä. Kai? Joten hei, tässä vähän inspista kampaajalle, jota en ole koskaan edes tavannut. Helppo näyttää hälle sitten vain tämä postaus, eikö? 


Niin, mitäs niistä leteistä oli puhe? Tämä allaoleva kampaus on tosi kaunis, yleensä lettikampaukset on vähän turhan pliisuja ja ihan liian siistejä. Tässä on sellaista sopivaa sekavuutta. 


Tässä viimeisessä kuvassa on kyllä ihana kampauskin, mutta eniten mua himottaa tuo väri. Aivan ihana, mutta harmi ettei se ole lähelläkään luonnollista sävyäni ja saa näinollen vaipua unholaan. Potentiaalinen nuttura toki. Kaason kampausta etsiessä lienee pääpointtina, ettei se voi olla hienompi, kuin morsiamen kampaus. Mutta mitä ihmettä mä teen, kun morsiamellakaan ei ole hajua omasta kampauksestaan? Pääpointtinä ehkä se, että kaason kampaus on kohtuullisen koruton, varsinkin jos morsiamen kampauksessa ei ole koruja. Ellei tietysti morsian niin toivo. Meille tekee onneksi sama ihminen hiukset, joten ehkä hän voi pelata sitten sen mukaan, miten parhaaksi näkee. Sormet ristiin, että Lapualta löytyy ammattitaitoa moiseen! :D

Näistä nutturoista mua viehättää ehkä eniten 1, 4 ja 5. Voiskohan se kampaaja vaihtaa mun naaman tilalle myös Sarah Hylandin naamavärkin, jos oikein nätisti pyydän?

Lisää inspistä mistäs muualta kuin Pinterestistä

torstai 25. kesäkuuta 2015

Maljakoita vuokraamossa

Minullahan on varastoon rantautunut vähän kaikenlaista kaikessa hiljaisuudessa, mitä en vain ole ehtinyt sinne päivittää tai saanut kuvattua. Nytkin kyseessä on tuote, josta voisi jollekin olla jopa hyötyä, mutta paljon mielumminhan mä piilottelen niitä tuolla varastossa. Not! Kävin yrittäjänaisten juhlia varten hakemassa Ikeasta vähän maljakoita, ja nehän päätyivätkin sitten myös Vuoden Hääblogi -voittajan häihin. Nyt ne on kuitenkin (vihdoin ja viimein) lainattavissa myös vuokraamosta! 




Heh, noista kuvista myös tuikkukipot ovat päätyneet vuokraamoon valikoiman jatkeeksi, ja pöytänumerothan askartelin myös yrittäjänaisten juhlaan. 

Tuossa vanhoja kuvia katsellessa tulee aina mieleen mitä kaikkea sitä on jollekin hääparille hankkinut, ja mikä on vain jäänyt varastoon odottamaan vuokraamoon siirtymistä. Siellä on tällä muistillä myös esimerkiksi iso kasa juuttikaitaliinoja, jotka päätyvät vuokraamoon ehkä joku kaunis päivä. Kannattaa kysellä, ne odottavat vain parempia kuvia itsestään! :D 

Kysyä siis kannattaa - sähköposti pelaa! 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Somistevuokraamo laajenee!

Heipähei, alan pikkuhiljaa purkamaan tätä hiljaiseloa! Ajattelin näin ensitöikseni tulla kertomaan somistevuokraamon "uutuuksista", joita kävin tänään bongailemassa Finnmarilta. Karkkibuffet on ollut häissä ja juhlissa todella kysytty, joten kasvatin hieman varastoa sen osalta. Saatavilla on nyt siis usempi kappale niin pieniä pallomaljoja, kuin mini-astioita. Uutena valikoimaan bongasin hieman isomman pallomaljan, ihan vaan koska itse tykkään eri tasoista joita eri kokoiset astiat luo karkkibuffassa, ja tykkään niitä yleensä myös korostaa. 


Tiedossa ei tosiaan ole kovin kummoisia uutuuksia, tarkoitus on nyt muuton ajaksi pienentää varastoa mahdollisimman paljon, joten käykääs noukkimassa parhaat päästä vuokraamon poistomyynnistä! Kun varastoon saa tilaa, niin pääsen hankkimaan enemmän useimmin kysyttyjä tuotteita, eikä tarvi kesäviikonloppuina myydä puolelle kysyjistä eioota.

Pääsen ensi viikonloppuna kasaamaan taas ihan uutta karkkibuffaa, pitkästä aikaa! Se kuuluisa kaasoiluviikonloppuni, jota olen miettinyt täälläkin jo moneen otteeseen on vihdoin ja viimein ovella! Täytyy kyllä sanoa, etten ole ehkä ikinä päässyt häiden kanssa näin helpolla, vaikka viimeksikin meitä kaasoja oli kolme, nyt olen ainoa. Mikäs siinä, kun sulho on mallintamisen ammattilainen ja suunnitellut lähes kaiken, mun apua ei ole juuri kaipailtu. Ja häätkin ovat aivan vieraalla maaperällä; pohjanmaalla. Olen toki päässyt käymään jo juhlatilassa ja avittanut tarvikkeiden hankkimisessa, mutta juuri muuta polttareiden lisäksi en ole päässyt tekemään. En yhden yhtä askartelukeissiäkäään.


Kuten olen jo aiemmin maininnut, niin kasvatan vuokraamoa kysynnän mukaan. Joten jos itse olet bongannut jotain mitä et halua ostaa kaappiin säilyteltäväksi, laita viestiä niin keskustellaan sen hankkimisesta vuokraamoon.

Ja kuten mainitsin, vuokraamo myös muuttaa! Siitä toki lisäinfoa, kun tämä todellakin tulee tapahtumaan. Ja siis me muutetaan siinä samalla, minullahan on varasto kotona koska olen kokenut todella käteväksi. Ei tarvi niuhottaa minkään hakuaikojen kanssa, ja nyt tämä käy vielä entistä yksinkertaisemmaksi, kun olen varaston kanssa samassa tasossa. No mutta se niistä jaaritteluista, käykääs katsomassa jos tuolta poistomyynnistä löytyisi jotain meidän muuttokuormaa keventäviä. :D Puspus!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Somistevuokraamossa poistomyynti!

Heippa kaikki pitkästä aikaa! Blogin tauko on ollut todellakin ajankohtainen, ja pikkuhiljaa ajanhallinta alkaa olla taas meikäläisenkin hallussa. Blogin pariin en kuitenkaan ehdi palaamaan, ja edelleen tuo oman blogini puolella kannattaa vilkuilla kauneusvinkkejä yms! 


Nyt kuitenkin tulin teitäkin infoamaan, että somistevuokraamossa on POISTOMYYNTI! Somistevuokraamon vähemmälle käytölle jääneitä somisteita myyn pois tilaa tukkimasta, jotta saadaan kysytympää tavaraa tilalle! Tietysti myös oma varastotilani alkaa loppumaan, ja muuton vuoksi todennäköisesti pienenee entisestään, joten poistomyynti on todellakin ajankohtainen. Kaikkia tuotteita voi tilata yksittäin myös matkahuoltotoimituksella. 

Ei muuta kun kotia sisustamaan, tai hääsomistusta täydentämään! <3

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hetki hiljaisuutta

Heipähei kaikki. Kuten varmaan olette saattaneet huomata, on hääblogin pitäminen hijlentynyt aika reippaasti. Oma jaksaminen on olosuhteiden pakosta aika äärirajoilla, ja olen päättänyt, että tämän blogin pitäminen saa nyt ennalta määrittelemättömäksi ajaksi jäädä. Tämä on pyörinyt stessipallona päässäni yhtenä pitäisi -asiana, johon en vaan jaksa keskittyä niin paljon kun haluaisin.



Firma ei toki lopeta mihinkään! Paulan Juhlapalvelu toimii entisensä lailla, ja varsinkin facebook-sivuja kannattaa seurata inspiraation toivossa! 

Jaksan välillä palloilla myös tuon oman blogin puolella, joten Värikästä elämää kannattaa seurailla kaiken muun ihanan ja elämän merkeissä. Tiedossa ainakin kesätukkaa ja meikkiä, kunhan saan kunnon inspiksen aiheesta. Myös instagram on ehdottomasti seuraamisen arvoinen, ja profiilini piulanen! Se päivittynee kaikkein eniten aiheesta kuin aiheesta. 

Toisaalta aika sääli, koska tämä oli todella ihanaa silloin kun tähän oli aikaa keskittyä, mutta nyt suuntaan energiani hetkeksi jonnekin muualle. Tuolta oman blogin puolelta voi seurata tätä nykyistä hässäkkää, jos sen tarkempia selityksiä kaipaa. Toisaalta olo on aika superhelpottunut, kun tämän päätöksen sain tehtyä. 

Ihanaa jatkoa kaikille, ja toivottavasti vielä palataan näillekin linjoille! 


tiistai 14. huhtikuuta 2015

SYNTTÄRIT!

Heipahei kaikki. Hieman hiljaiseloa on pidellyt, koska firma on jäänyt vähän sivutoimiseksi tässä pävätyön ohella. Päivätyö tuli ihan yllätyksenä itsellekin, eikä ollut minkäänlaisissa suunnitelmissa. Näin vaan oikeastaan kävi, ja ihan mukavaa vaihtelua välillä. Nyt on firman lisäksi siis vielä kaksi työpaikkaa ja perhe pyöritettävänä, joten blogi on valitettavasti jäänyt vähemmälle osalle. 

Mun oma henk.koht. blogi löytyy nimellä Värikästä elämää, ja sinne päivittelen vähän erisortin kuulumisia tasaisen epätasaiseen tahtiin. Ihan hirveästi ei ole ollut sillekään aikaa jemmassa, mutta se on niin äärimmäisen terapeuttista, että sinne päivittelen höpötyksiäni huomattavasti useammin.


Asiaan! Meikäläisellä pyörähtää mittariin tänään 25v, ja sen kunniaksi tottakai somistevuokraamossakin on ALE! Alennusta saa 25% koko somistevuokraamon valikoimasta vain tämän viikon, kun tilaus ylittää 25 euroa! 

ALEKOODI (tottakai) PAULA25

Ei muuta kun somistamaan! <3

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kauniita kuutioita

Ah, pallot on selvästi in, ja niitä saa näkyä missä tahansa. Mutta niin on kyllä kaikenlainen symmetrisyys ja harmonia! Somistuksen suunnittelussa on tärkeää toistuvuus, oli kyse mistä tahansa. Teemaväreistä, muodoista, tai vaikka materiaaleista. Ja toisaalta taas trendikästä on myös täydellinen epämääräisyys. Kaikilla erilaiset tuolit, eriväriset astiat, paljon sekalaisia värejä jne. Mutta niissäkin on oltava harmonia, ja mistä vaan saa harmoniaa. ;)


Mä rakastuin oitis tähän kauniiseen neliömaljakko -somistukseen! Kynttilöitä, valkoisia ruusuja ja lasia peilillä, myyty! Meiltäkin löytyy vuokraamolta neliömaljakko, mutta täytynee varmaan miettiä jos ottaisi valikoimiin myös vähän pienempiä kokoja. Mitäs te olette mieltä ajatuksesta? :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kuoharilasit somistevuokraamossa!


Heiheihei, nopeimmat onkin jo bonganneet instagramista skumppalasien päätymisen vuokraamoon! Lasit ovat sirot, 21,5cm korkeat ja vuokrataan 10kpl erissä. Vuokrahinta kymmenelle lasille on 3 euroa. Vuokra-aika on 5 vuorokautta.


Kuohuviinilaseja on saatavilla niin paljon kuin tarve vaatii, toistaiseksi 10 kpl erissä. Laita ihmeessä viestiä, mikäli laseille on tarvetta! Parhaiten minuun saa yhteyttä sähköpostitse paula(at)paulanjuhlapalvelu.fi

Voiko tästä vielä jotain tän pidemmin selittää? Tarviiko skumppalasit jotain selityksiä? No ei.




Nämä on kuvattu tottakai työpaikalla, ystävän läksiäisten kunniaksi. Laseissa on alkoholitonta siideriä, mutta väliäkös sillä? :D 

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Luonnonkosmetiikkaa häämeikissä

Heippa kaikki pitkästä aikaa! Aika hurisee ohi niin kovaa vauhtia. että tämä firman blogi on jäänyt vähän hunningolle. Jos kaikki muu liibalaaba täällä kirjoittajan elämässä kiinnostaa, niin tervetuloa seuraamaan myös henk.koht. blogiani Värikästä elämää.

http://varikastablogi.blogspot.fi/2015/02/estelle-biohydrate-savyttava-paivavoide.html

Omaan meikkikarderobiini on ajautunut ihan Estelle&Thildin Biohydrate sävyttävä päivävoide, josta kirjoitin juuri tuonne oman blogini puolelle. Ja heti tuli mieleen, että jos sieltä ruutujen toiselta puolelta löytyy morisamia, jotka vierastavat meikkaamista, on tämä täydellinen juuri teille! Lisää voitte lukea täältä! <3

tiistai 17. helmikuuta 2015

LOVE ME DO ja ihanat bloggaajatytöt!

Viikonloppu hurahti menemään ja samoin iloisen yllätyksen tuottanut Love Me Do! Viime vuodesta oli tapahtunut parannusta huimasti, ja tämän vuoden tapahtuma oli todella menevää kamaa! Turun VPK talo oli aivan mielettömän upea, niin ulkoa kuin sisältä. Tilana myöskin erittäin toimiva tällaiseen hieman erilaiseen häätapahtumaan, vaikka messujen tuntu oli edelleen läsnä. Mutta tänä vuonna se ei haitannut, koska näytteilleasettajia oli todella paljon, ja päivä hurahti kuin silmien ohi! 

Tietysti yksi itseä miellyttävimmistä paikoista VPK talolla oli bloggaajalounge. Aivan mielettömän ihanasti järjestetty kohtuu pieni tila toimi hyvin, ja madalsi huomattavasti kynnystä tutustua ennalta tuttuihin kasvoihin ruutujen takana! 


Muotinäytös oli aikamoinen pettymys, ainoa kiinnostava asia oli Turun ammattikoulun sirkusopiskelijat, joista bongasin vielä yhden tutunkin. Oikein muu näytös ei jaksanut edes kiinnostaa, ja omaan makuun sopivia pukuja taisi olla kaksi. Eikä nekään menneet omaan makuun hääpukujen läheltäkään.


Ruoastakaan ei kai pitäisi vinistä, koska sitä sentään oli. Toisin kuin viimeksi. Nyt ruokana oli käytännössä gluteenittomalle mahdoton kattaus, joka ei maistunut yhtään miltään. Mutta hei, jälkiruoalle pointsit, nuo sydänleivonnaiset olisi tehnyt mieli vain tunkea suuhun ja käydä hakemassa kasa lisää....


 
Bloggaajaloungen sapuskat taas olivat paremmat kuin hyvät..... 

 
Sitten olikin vuorossa illan odotetuin tapahtuma, nimittäin Vuoden Hääblogi -äänestyksen tulokset. Hieman mietin minäkin siinä kohta,, kun juontajat sanoivat miettineensä näitä loppuun asti, ennenkaikkea siksi että tämä oli yleisöäänestys, ja toisekseen siksi, että palkintotaulut olivat heidän käsissään jo tunti sitten bloggaajaloungessa..
 
Minäkin olin kaupallisen kategorian äänestyksessä mukana, ja tuhannet kiitokset kaikille minua äänestäneille! <3 Oli aivan mieletön kunnia olla jo ehdolla, ja siitä kiitokset teille! Kaupallisen kategorian palkinnon nappase Ateljé Tuhkimotarinan blogi, Uuden tulokkaan nappasi Tahdon sut, tahdon -blogi ja Vuoden Hääblogi -palkinnon nappasi ihana asiakkaani Niina How to be a Bridezilla -blogin takana. 


...ja minähän sen palkinnon kävin sitten noutamassa Niinalle. Itse voittaja kun sattui olemaan omissa häissään kyseisenä päivänä, ja voin kertoa että sain pikku hepulin saadessaan viestin perille. Ehdin vielä kiikuttaa palkinnon Turusta Lahteen samana iltana, ja heidän hotellilleen tottakai odottamaan onnellisia vastanaineita.
 


"Jos mä oon vaik tääl takana piilossa ku mä en oo voittanu mitään?" :D

Ystäväni oli mukana henkisenä tukena, nauttimasta ystävänpäivästä kanssani. Ei kuulemmaa parempaa olisi voinut olla, skumppaa, tukka laitettuna ja hänen unelmien huivi lainassa. :D Ja tietysti minä. Jos te missasitte Designiston pisteen, niin älkää nyt enään! Sieltä voi vuokrata omia unelmiaan jopa viikoiksi. ;)


Enivei, en tullut tähän mainostamaan. :D Paula kiittää ja kuittaa, LMD oli kyllä parantanut huimasti, mutta eikös se ensimmäinen ole aina harjoituskappale, vai mitä?

lauantai 14. helmikuuta 2015

LMD tänään!!

Hyvää huomenta kaikki!!! <3 Tänään onkin jännä päivä, nimittäin LOVE ME DO kolkuttelee ovella ja kohta kääntyy auton nokka kohti Turkua! Mennään kurkkimaan ketkä voittaa ansaitut Vuoden Hääblogi -tittelit, vaikka ne kuuluisivat kyllä kaikille! Tsemppiä kaikille, jännä piävä edessä! <3


Niin, ja tietysti ihanaa ystävänpäivää kaikille! <3

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ajatuksia töistä ja prioriteeteistä

Taas on somistevuokraamon aktiivisempi kausi lähtenyt käyntiin ja tälle viikonlopulle olikin iso kasa somistevuokraamon tuotteita ympäri suomea. Kurkikaas varsinkin Niinan How to be a Bridezilla -blogia, siellä saattanee vilahdella häiden jälkeen vaikka ja mitä! 

Kaikki on tapahtunut niin nopeaan, ettei minulla oikein ole ollut aikaa miettiä prioritteettejä. Viime viikot ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että hyvä on jos nukkumaan ehtii. En vaihtaisi hetkeäkään pois! Kuitenkin järjen juoksuni jostain syystä ilmoitti, että on järkevää aloittaa päivätyö, jatkaa osa-aikaisessa työssä, jatkaa ehdottomasti myös yrittäjänaisten hallituksessa, sekä pitää oma firma pystyssä. Ja siinä samassa järjenjuoksussa oli jotenkin yhtä järkevää karsia oman firmani ohjelmaa, vaikka se on suurin intohimoni ja unelmani. Nyt muutama päivä myöhemmin tuli vähän tyhmä olo. 

Olen nyt tänään kolmatta päivää uudessa työpaikassani. Ihana joustava työpaikka, vaikka ei loppuelämän unelmani. Mutta täydellinen tähän hetkeen, kun tyttö vaihtaa päiväkotia ja vähän säännöllisempi päivärytmi olisi paikallaan. Tämä yrittäjyyden ja osa-aikatyön yhdistelmä lakkasi sopimasta siinä vaiheessa, kun yrittäjänaisten hallituspesti avautui. En vaihtaisi sitä pois missään nimessä, ja tuo osa-aikatyö jäänee nyt vähemmälle, kun ihan säännöllinen päivätyö on hallussani. Toisaalta outoa, en ole koskaan tehnyt tällaista kahdeksan tunnin päivää ma-pe, vaan ollut aina kaupan alan työaikojen armoilla. Vaikka olen täysin kahdeksasta neljään ihminen. 

Ihanassa yrityksessäni ei kuitenkaan ole ollut minulle tarpeeksi hommia. Varsinkaan näin talviaikaan, vaikka viime kesänä hommia toki piisasi, vaikka se olikin ensimmäinen firmalle. Mutta minä en ole paikoillani olevaa tyyppiä. Minut on pidettävä aktiivisena, tai kyllästyn ja alan mätänemään paikoilleni, enkä kohta osaa enää liikkua. Minulle meinasi jo käydä niin, ja oikeastaan kävikin. Lamaannuin. Vanha pomoni Kookengästä soitti minulle juuri oikeaan aikaan, ja siellä olen puuhaillut osa-aikaisena, vakkarisopparilla. Tämän päivätyömahdollisuuden avauduttua ei tarvinut montaa hetkeä miettiä. Hain ystäväni työpaikaa heti kun mahdollisuus tuli, ja parissa viikossa tämän ilmitulemisesta minulla olikin jo työpaikka, jossa aloitin tällä viikolla. Vaikka lamaannuin, olen saanut itseni irti siitä, ja nyt jaksaa taas, ja intoa riittää.


Eniveis, oma firma pysyy ehdottomasti toiminnassa, vaikka nämä uudet kuviot valloittavatkin aikatauluni tällä hetkellä aika täysin. Tietysti kotona pyörivä 3-vuotias pitää myös aktiivisena, mutta prioriteetit on pidettävä mielessä ja tiputettava häntäpäätä pois, kun siltä tuntuu. Vielä ei tunnu, mutta katsotaan sitten muutaman viikon päästä, tai viimeistään kesällä, kun tekisi mieli lojua auringossa, eikä töissä. ;)

Semmoisia ajatuksia tällä kertaa tämänhetkisestä tilanteesta. Onko teillä joskus fiiliksiä, että olisi niin monta kivaa mahdollisuutta, ettei oikein tiedä mistä päästäisi irti, kun aika ei vaan riitä kaikkeen? 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Pöytänumerot Yrittäjänaisten juhlassa

Lahden Seudun Yrittäjänaisten juhlat on nyt juhlittu, ja seuraava tässä vähän sinne tehtyä somistetta! Somistus tuli muuten Lahden Upseerikerholta, jossa juhlat järjestettiin, mutta minä tein paikalle pöytänumerot. Kauniit kukat oli tehnyt Keijunkehrän Tiina, ja värimaailmassa pyrittiin jatkamaan kutsujen valkoinen-hopea-viininpunainen -linjaa. 


Nämä ihanat hopeaglitteröidyt pöytänumerot päätyivät tietysti vuokraamoon, ja tällä hetkellä niitä löytyy 13 pöytään. Mikäli kysyntää esiintyy, askartelen enemmän kuin mielelläni myös kultaiset vastaavat! 


 Nämä kyseiset on mahdollista iskeä myös tikkujen päähän mikäli tarpeellista, joten ei muuta kun viestiä tulemaan! Ah, niin ihanat, vaikka tosin näpit saattaa olla vähän glitterissä näiden käsittelyn jälkeen. Mutta eihän pieni glitteri mitään haittaa, eikö. ;) 

Somistevuokraamoa kannattaa muutenkin käydä kurkkimassa aika-ajoin, sillä näin sesongin lähestyessä valikoimat taas kasvavat - kysynnän mukaan. Mikäli teiltä siis puuttuu jotain oleellista, laita ihmeessä viestiä, niin hankitaan se teille vuokrattavaksi! 

perjantai 6. helmikuuta 2015

Seuraa blogia myös facebookissa!

Hiiii, sainpas pienen inspiraatiopuuskan ja perustin myös tälle blogille oman facebook-sivun! Nyt siis jos vain blogijutut kiinnostaa, ja elämän blogin takana hieman tiiviimmin, suuntaa tänne


Tietysti myös firman sivut päivittyy tuttuun tahtiin, mutta jos elämä blogin takana kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tykätä! <3