torstai 6. maaliskuuta 2014

Lisää hius-inspistä!

Olen yhä enemmän taipumassa puoliksi avonaisiin kampauksiin häissä. Muodin mukaistakin lienee toispuoleinen kampaus, ja lisäinspistä kaivelin jälleen Pinterestin puolelta. Haaveilin jo aiemmin ihanista sotkunutturoista, mutta pikkuhiljaa mieleni jo muuttuu. Tästä tulee aikanaan ihan supervaikeaa. Edelleen löydän pääosin sotkunutturoita, mutta miltähän näyttäisi yhdistää jotain molemmista?






Olen myös varma, että hiuksiin tulee jotain koristeita. Mitä se sitten onkaan, on täysin auki.



Olen huomatenkin pitkälti vaaleiden kutrien perään, ja luulenpa että tässä voisi olla potentiaalinen motivaatio hiustenkasvatukseen. Häihin tahdon ehdottomasti vaaleat hiukset, mutta tummilla mennään arkena. On niin helppoa, kun tyvikasvusta ei tarvi huolehtia tai stressata ikinä. Nämä seuraavat olisivat täyttä unelmaa, väreineen kaikkineen. Kerrassaan upeat!


Bongasin myös Lahden Elämäsi Juhlat 2014 -messuilta ihan vahingossa vihkisormuksen. Itselleni. Kuten sanottu, hääpäivä on jossain hamassa tulevaisuudessa, mutta voisikohan sormuksen ostaa jo jemmaan...? Hääpäivä on kuitenkin ilmiselvästi tulossa, kun oma talous sen sallii. Emme halua arvailla millaiset häät saa aikaan kelan opintotuella ;) Ja mitä jos mieli muuttuu, ennen kuin hääpäivä koittaa? Ehkä maltan, vai mitä tuumitte? :) Koska teidän sormukset on hankittu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti